Niin sanoi yksi monista sadoista motivaatiokuvista, joita äsken selailin weheartit.com sivustolla. Otsikon lisäksi löytyi tuo yllä oleva, varsin mainio ajatus. Tuon voisin melkein tulostaa jääkaapin oveen näkösälle!
Käväisin tänään vapaan viikonlopun jälkeen aamuvuorossa ja nyt on taas vapaata edessä, peräti kolme päivää. Töistä palatessani huomasin ajattelevani, että kotona voisin syödä jotain hyvää vapaiden alkamisen kunniaksi. Palkita itseni siitä hyvästä, että töissä oli kaksi rankkaa viikkoa takana ja tämä päivä meni mukavasti. Sitten tajusin, että enpäs syökään... en voi syödä. Tai siis seuraava ateriani on päivällinen. Mutta niinpähän vain olen toiminut lukuisia kertoja ennen, palkinnut itseäni ruoalla. Palkitsemisen lisäksi myös lohduttanut. Aivan selkeästi olen tunnesyöjä. Nyt varmaan olisi hyvä aika alkaa paneutua enemmän tähän ruokasuhteeni mentaalipuoleen, mutta jotenkin olen vaan mennä puksuttanut eteenpäin toteutuspuolella. Fitfarmin foorumilla toki saamme valmennuksen kautta mentaalivalmentajalta vinkkejä ja ajatuksia herättäviä viestejä, mutta en ole oikein jaksanut vielä työstää niitä. Ehkä olisi syytä.
Huomenna tapaan hyvän ystäväni, ja aiemmin tapaamisiimme on aina liittynyt hyvä ruoka ja kunnon herkuttelukahvit. Olemme tavanneet melkein puoli vuotta sitten viimeksi, eikä hän tiedä kropparempastani. Vähän jännittääkin mitä hän tuumaa, kommentoiko tai huomaako? Ja miten hoidan tämän tapaamisen puitteissa syömiseni... no lounaaksi voin syödä salaattia ja jälkkäriksi pelkkää kahvia tai teetä. Yritän siis psyykata itseäni valmiiksi huomiseen tapaamiseen. Miksi sitten jännitän mitä ystäväni sanoo? No hän on nähnyt näitä tuskailujani ja laihdutusyrityksiäni ennenkin... jotenkin pelkään kai hänen ajattelevan, että "joopajoo, taas kerran" vaikkei hän koskaan ole mitään semmoista sanonut. Mutta ajattelemme ja elämme näissä liikunta-/kuntoilu-ja ulkomuotoasioissa niin eri maailmoissa, että en tiedä oikeasti mitä hän tuumaa tästä kaikesta.
Juupa juu, ajatukset siis seilaavat tavattomasti... tänään kävin vajaan tunnin lenkillä, ja hölkkäsinkin ensimmäistä kertaa pitkää, pitkään aikaan. Se sujui ihmeen mukavasti, mutta oikean suoliluunharjun/lonkan seudussa jo syksyllä alkanut epämääräinen kiputila. Appiukkoni on urheiluhieroja ja hän tutki tilannetta hiljakkoin. Lantioni oli jälleen kerran jotenkin vinksallaan ja hän sai jotenkin toista jalkaa vetämällä vaivan hetkeksi helpottamaan. Mieheni katsoi äsken, että lantioni on taas vinossa, hänkin osaa jonkin verran hieroa ja käsitellä näitä juttuja. Nyt kuitenkin olen menossa kokeilemaan kalevalaista jäsenkorjausta torstaina, katsotaan jos siitä olisi apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti